Sivut

torstai 23. helmikuuta 2017

Kinuskinmakuinen juustokakku



Tällä kertaa kokeilin juustokakkuun Valion kinuskituorejuustoa.

Pohjaan: 175 g Rainbow suklaakerroskeksejä
50 g sulatettua voita

5 liivatetta 
2 valkuaista
3/4 dl sokeria
2 dl vispikermaa
1 rasia maustamatonta Viola-tuorejuustoa
1 rasia kinuski Viola-tuorejuustoa
2 rkl laktoositonta maitoa

Perusohje on muuten sama, jota olen käyttänyt aiemminkin. Pohjassa taas eri keksejä. Täytteessä käytin vispikermaa ja vaihdoin tuorejuuston makua. Kurkkaa ohje täältä.


maanantai 20. helmikuuta 2017

Herkkuja Ystäville



Ystävänpäivän herkkuja 2017 voitaikinasta


Nämä olivat sellaisia "minitorttuja" (eli yksi taikinalevy leikkattu 8 osaan).
Pienellä sydänpiparimuotilla leikattu päälimmäiseen levyyn sydän ja
 täytteeksi Tähtitorttu puolukka-kirsikkamarmeladia.


Päällä on mansikanmakuista tomusokeria -nam 💗



keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Kun juustokakusta tuli leivoksia



Jouluna ei ollut juustokakkua, vaan vähän kevyempiä juustokakkuleivoksia 😁
Ennen tarjoilua koristelin leivokset ... Mutta unohdin ottaa valokuvat! 


Levitin Dr. Oetkerin vaaleanpunaisia vohvelivuokia leivinpaperin päälle. 
Murskasin Fazerin Aito Vanilja keksejä vuokien pohjalle.
Keksimurskan päälle lusikoin suklaajuustokakkutäytettä


Ihania nämä syötävät vohvelivuoat 💗
Pikkasen ne tosin pehmenivät vuorokauden aikana jääkaapissa, mutta hyvin pysyivät kuitenkin kasassa. Sitä en vielä tiedä, miten käyttäytyvät pakastamisen jälkeen ... Osa leivoksista meni nimittäin pakkaseen, kun jouluvieraat eivät oikein makeasta välittäneet. Itsenäisyyspäivän kuppikakuissa käytin näitä samoja vuokia sinisenä ja ne kestivät kyllä hyvin pakastamisenkin.


keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Suklaakakkua

suklaajuustokakku

Mummun kullanmuru täytti lokakuussa JO 5-vuotta. Olimme sopineet tuolloin, että he tulevat joku viikonloppu käymään täällä mummulassa ja järjestän täällä "pienet synttärit". Lopultahan siinä sitten kävi niin, että niitä piti odottaa melkein kuukausi -aikataulujen sovittaminen ei ole aina helppoa ja nytkin ehtivät olla täällä nippanappa vuorokauden. Juustokakkua, mustikkapiirakkaa, broileripiirakkaa, kalakeittoa ja pizzaa ...  Toivottavasti pikku-ukko oli tyytyväinen mummun viikonlopun tarjoiluihin -ainakin tuntuivat maistuvan. EI SIIS MITÄÄN PERINTEISTÄ KERMAKAKKUA ja ruokana sitä makaronilaatikkoa (joka tuntui olevan ainut ruoka, joka herralle jossain vaiheessa vain maistui)!


Oli muuten hyvää :)

juustokakku

juustokakku

Kakun päällä tomusokeria ja tyrnijauhetta.


Keksipohjassa tällä kertaa Vanilja täytekeksejä 175 g, ruokalusikallinen sitruunamehua ja 50 g voita.

Täytteessä:
5 liivatetta
60 g Pätkis- ja Ahaa-suklaapatukoita
1 rasia maustamatonta Viola tuorejuustoa
1 rasia suklaa Viola tuorejuustoa
2 kananmunaa (käytetään vain valkuaiset)
3/4 dl sokeria
2,5 dl Flora Vanillaa
2 tl vaniljasokeria
2 rkl maitojuomaa

Olen nyt tehnyt näitä juustokakkukokeilujani aika monta eri juustoilla / suklaamauilla ja tämä meni nyt -kuulemma- valkosuklaakakkuni edelle :D

Liivatelehdet pehmitetään kylmässä vedessä.
Suklaapatukat pilkotaan pieniksi palasiksi.
Valkuaiset ja sokeri vaahdotetaan.
Flora vanilla vatkataan myös vaahdoksi.
Tuorejuustot sekoitetaan notkeaksi.
Maito kuumennetaan mikrossa ja lisätään liivatelehdet.
Liivateseos kaadetaan tuorejuuston joukkoon ja sekoitetaan.
Seoksen joukkoon lisätään valkuaisvaahto ja lopuksi Flora Vanilla-vaahto.
Täyte kaadetaan vuorattuun irtopohjavuokaan ja pinta tasoitetaan.
Vuoka peitetään kelmulla ja hyydytetään jääkaapissa VÄHINTÄÄN 4 tuntia, mielellään yön yli.
Täyte on niin hyvää, että varmasti on kiusaus mennä jääkaapilla maistelemaan, mutta ... nyt on vain ODOTETTAVA !!!
Kun on tarjoilun aika, niin pääset irrottamaan kakun vuoasta ja siinä sivussa voit jo maistella (käytä apuna esim. pehmeää nuolijaa). Koristele kakku tai tarjoa sellaisenaan.

Vinkkinä, kun nyt isänpäivä on ensi viikonloppuna: maistuisi varmaan isillekin!



torstai 3. marraskuuta 2016

VALKOSUKLAA-JUUSTOKAKKU


Nyt löytyi luonnoksista alkukeväästä juhlittujen "130-vuotisjuhlien" leipomuksien postauksia, joten eiköhän ne sitten pidä julkaista. Näissä koristeina mun väkerryksiä eli kun yritin tehdä itse sokerimassasta ja marsipaanista ruusuja ... Ja sehän ei sitten mennyt aivan niinkuin piti, vaikka kyllähän noista nyt tunnistaa kukan.

valkosuklaa juustokakku ohje



Tein tuolloin reilun viikon aikana useamman näitä juustokakkuja ja kaikissa oli erilainen pohja ja yhteen täytteeseenkin tein muutoksia :) 

Tätä ohjetta olen tosiaan käyttänyt useita kertoja jo joidenkin vuosien ajan ja edelleen muokkailen ja yritän keksiä, mikä olisi se paras pohja :) On kokeiltu pelkkää Digestivea, kaurakeksejä, joulupipareita ja nyt alkaa tuntumaan siltä, että ehkä tuo Domino Minttu-keksi siihen kuitenkin se paras.
130-v.juhlia varten tekemissäni kakuissa pohjassa puolestaan oli kaura- sekä digestivekeksejä ja taloussuklaata. Muuten hyvä yhdistelmä, mutta se taloussuklaa teki pohjasta ehkä hieman liian kovan. 


valkosuklaa juustokakku ohje












Pohjaan: 175 g Domino Minttu-keksejä
50 g sulatettua voita

4 liivatetta
valkosuklaata 
maustamatonta Viola-tuorejuustoa
vaniljanmakuista Viola-tuorejuustoa
2 kananmunaa
1 dl sokeria
2 dl kuohukermaa

Hienonna keksit tasaiseksi monitoimikoneessa ja sekoita joukkoon sulatettu voi. 
Sekoita tasaiseksi. 

Leikkaa leivinpaperista irtopohjavuoan pohjalle vuoan kokoinen pohja. 
Taputtele keksiseos vuoan pohjalle.

Pehmennä liivatelehtiä n. 10 min ajan kylmässä vedessä. 

Sulata valkosuklaa vesihauteessa. 

Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi.

Lisää tuorejuusto ja sulatettu valkosuklaa. 
Lisää liotetut, kuumaan sitruunamehuun sulatetut liivatelehdet.

Vatkaa kermavaahto ja lisää seoksen joukkoon. 

Vatkaa valkuaisvaahto ja sekoita kevyesti käännellen täytevaahdon joukkoon.

Kaada valmis täytet keksipohjan päälle.

Anna juustokakun hyytyä seuraavaan päivään. 

Irrota kakku varovasti vuoasta ja nosta tarjoilulautaselle. 

Koristele. 





tiistai 1. marraskuuta 2016

Valkosuklaamuffinssit


valkosuklaamuffinssit ohje


3 1/2 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl kermaa
2 kananmunaa
100 g sulatettua voita
1/2 dl appelsiinimehua
100 g Panda valkosuklaata

Sekoita kuivat aineet.
Lisää muut aineet hyvin sekoittaen.
Jaa taikina muffinssivuokiin (n.16 kpl).
Paista 200 asteessa uunin keskitasolla n. 15-20 min.



lauantai 29. lokakuuta 2016

Appelsiini-piparkakkujuustokakku



Taas tuli tehtyä yksi juustokakkukokeilu ja ihan hyvältähän se maistui 
-ainakin vieraat tykkäsivät :)

Pohjaan: 150 g Annas piparkakkuja
50 g voita

Murskaa keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi.
Painele seos leivinpaperilla pohjustettuun irtopohjavuokaan.

5 liivatetta
2 valkuaista
3/4 dl sokeria
2,5 dl Flora Vanillaa
1 rasia Viola maustamatonta tuorejuustoa
1 rasia Viola appelsiini tuorejuustoa
2 rkl greippimehua (tai appelsiinimehua)

Pehmitä liivatelehdet kylmässä vedessä.
Vaahdota valkuaiset ja sokeri.
Vaahdota Flora vanilla.
Vatkaa tuorejuusto notkeaksi.
Kuumenna mehu mikrossa ja lisää liivatteet. Sekoita. Kaada liivateseos tuorejuuston joukkoon ja sekoita. 
Nostele joukkoon valkuaisvaahto ja lopuksi Flora Vanilla-vaahto.
Kaada täyte vuokaan ja tasoita pinta.
Peitä vuoka kelmulla ja hyydytä jääkaaapissa vähintään 4 tuntia, mielellään yön yli. 
Koristele ... tai tarjoa ihan sellaisenaan :D 





tiistai 30. elokuuta 2016

Iltapalapiirakkaa


Sunnuntaina tein iltapalaksi palvirouhepiirakkaa. 
Kokeilin "perunasosevoitaikina"-ohjeeseen Mummon RUOHOSIPULI-muusia normaalin muusijauheen sijasta -kokeilu kannatti!



Taikina:

3 dl vehnäjauhoja
1 pss Mummon ruohosipulimuusia
150 g voita
1/2 dl kylmää vettä


Täyte on jälleen sellainen "musta tuntuu, että tästä voi tulla hyvä piirakka":

Kuulota pieni sipuli voissa. 
Lisää joukkoon Atria palvirouhetta 250 g sekä valutetut ananakset. 
Lisää joukkoon maun mukaan mustapippuria ja basilikaa. Anna muhia hetken aikaa. 
Sekoita joukkoon kermaviili ja kananmunat. 


Yläkuvassa: piirakka lähes valmiina uuniin ... Piirakan pinnalle sirottelin puolikkaan pussin juustoraastetta.
Alakuvassa: valmis piirakka, joka yllätys yllätys ei tehnytkään minulle ylläriä :) Jännitti nimittäin uuniin laittaessa, että näinköhän täyte löytyy uunin pohjalta, kun määrä näytti piirakkalevyn päälle kumottuani liian paljolta. Vuoka olisi kyllä voinut olla se pari senttiä isompi eli halkaisijaltaan 28 cm.

lauantai 27. elokuuta 2016

Vaniljaomenapiirakka fudgemuruilla


Vaniljaomenapiirakka fudgemuruilla, valmistaikina

Viikko sitten lauantaina käytiin ystiksen mökillä ja tuotiin sieltä valkeitakuulaita.
Innostuin leipomaan niistä, kun omenahillon keittämiseen ei oikein ollut aikaa ja oikein kyllä halujakaan. Tämän piirakan "leipominen" onnistuu keneltä tahansa. Käytin nimittäin valmista murotaikinapohjaa.

Taikina taputellaan vuokaan ja pinnalle levitetään vaniljakreemi. Ohje löytyy Sallisen Vaniljakreemi-purkista (1 osa jauhetta, 3 osaa vettä).. Vähempikin kreemi olisi riittänyt, mutta minä halusin piirakkaan vaniljan makua. Tämä piirakka ei muuten sitten kaipaa vaniljakastiketta!
Pinnalle sitten vielä omenapalaset ja noin 70g  fudgea (paloitellaan pienen pieniksi).
Paistetaan valmistaikinan ohjeen mukaan :D

PS: Niille, jotka ihmettelevät, mitä tuo fudge on, niin niitä löytyy irtokarkkihyllystä :D


Nyt on hyvä aika leipoa piirakoita, kun saa marjoja metsistä ja omppuja suoraan puista -takuulla tuoreita raaka-aineita, hyvää ja terveellistäkin.


Kynttilänvaloa syysiltaasi ...

maanantai 27. kesäkuuta 2016

RAPARPERI-SITRUUNARAHKAPIIRAKKA



Minulle riitti kulmapala :)
Ei vaineskaan ... söin minäkin sitä hiukan enemmän :D

250 g raparperia
1 dl fariinisokeria 

Raparperit viipaloidaan pieniksi siivuiksi ja joukkoon sekoitetaan noin 1 dl fariinisokeria (tai maun mukaan). 

Seos laitetaan vetäytymään jääkaappiin muutamaksi tunniksi tai jopa yön yli, kuten tein ekalla kerralla. 



4 kananmunaa
3 dl hienoasokeria
1 prk Valion maustettua laktoositonta sitruunarahkaa
6 dl vehnäjauhoja
2 dl sulaa voita
4 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria


Kananmunat ja sokeri vatkataan vaahdoksi.
Vaahtoon lisätään rahka, sulatettu voi ja kuivat aineet sekä raparperiseos.


Taikina levitetään tasaisesti leivinpaperin päälle uunipellille ja paistetaan 200 asteessa noin 25min. 

Helppo ja makea juustokakku


Kaverit tykkää ... kun joutuvat -vai pitäisikö sanoa: pääsevät- koemaistajiksi näille juustokakuilleni. Näitä makeita juustokakkuja onkin tullut tehtyä nyt aivan liian monta tämän kevään ja kesän aikana. Pelkästään maaliskuun syntymäpäiväjuhliin tein viikon aikana -muistaakseni- viisi kakkua. Sitten on ollut muksujen synttärit ja kyllähän minä, vaikka keksin jonkun syyn tehdä juustokakkua (juu-u, aikuisten lasten syntymäpäivätkin on juhlittu äidin luona; tosin tytär opetteli aivan itse Pätkis-juustokakun valmistamista, onnistuen aika hyvin liivatteen kanssa).

Tällä kertaa halusin juustokakun ILMAN LIIVATETTA.
Kakku piti tehdä jo torstai-iltana, jotta saisin sen pöytään juhannusaattona. Jotenkin se nyt vaan jäi suunnitteluasteelle, kun en löytänyt mielestäni sopivaa ohjetta mistään. Siispä juustokakkua tekemään juhannusaattoaamuna, koska halusin myös jotain makeaa tuon kylmäsavulohikakun lisäksi.
Tästä nyt tuli minun näköinen ja makuinen kakku :) Ainakin siinä on reippaasti rakastamaani valkosuklaata ja pohjassa Mariannea ... -njam :) 



Pohja:

100 g voita
1 pkt (192g) Marianne-keksejä

Marianne-keksit murskataan monitoimikoneessa ja joukkoon lisätään voisula. 

Seos taputellaan irtopohjavuokaan leivinpaperin päälle. 

juustokakku ohje

Täyte:

1 levy Pandan Vadelmamurusuklaata (145 g)
1 levy Pandan Valkosuklaata (145 g)
1 prk Flora Vanilla vähälaktoosinen vaahtoutuva vaniliinikastike (2,5 dl)
200 g Viola maustamatonta tuorejuustoa
200 g Viola vaniljatuorejuustoa

Flora vanilla vatkataan vaahdoksi.
Suklaat sulatetaan mikrossa. 
Sula suklaaseos lisätään vanilliinivaahtoon.
Suklaa-vaniliiniseoksen joukkoon sekoitetaan tuorejuustot.

Seos levitetään Marianne-pohjan päälle. 


Yleensä teen kakut vuorokautta aiemmin, mutta tämä kakku "joutui" pöytään jo 6 tunnin päästä ;)
Juhannusaamuna kakku oli huomattavasti parempaa, joten suosittelen tekemään kakun -kuitenkin- vuorokautta aiemmin :)

perjantai 24. kesäkuuta 2016

Kylmäsavulohi-juustokakku


Hyvää juhannusta :)


Tällaista suolaista juhannusaatoksi :)



Pohja:

12             hapankorppua (n. 220 g)
100g         voita
1 dl           kylmää vettä

Murskaa hapankorput hienoksi monitoimikoneessa. Mikäli et omista monitoimikonetta, niin voit murskata hapankorput myös esim. kaulimella pieneksi. Sekoita joukkoon vesi-voisulaseos. 

Laita irtopohjavuoan pohjalle palanen leivinpaperia ja taputtele seos vuoan pohjalle.


Täyte:

2 dl           vispikermaa
4               liivatelehteä
200g         kylmäsavutuorejuustoa
200g         ruohosipulituorejuustoa
150 g        kylmäsavulohta
1 pieni      maustekurkku
1 pieni      sipuli
½ ruukku  tilliä
2 rkl          sitruunamehua
½ -1 rkl     mustapippuria

Koristeluun esim. kylmäsavulohta, tomaattia, lime, sitruuna, tuoretta tilliä, yms.



Laita liivatelehdet kylmään veteen 10 minuutiksi.

Vaahdota kerma ja lisää siihen tuorejuustot.

Leikkaa lohi ja maustekurkku pieniksi kuutioiksi, silppua sipuli ja hienonna tilli. 
Lisää ainekset kerma-tuorejuustoseokseen. Lisää pippuri.
Kuumenna sitruunamehu ja liuota siihen liivatelehdet (muista ensin puristella liivatelehdistä vesi hyvin pois). Kaada seos täytteeseen ja sekoita hyvin.

Levitä täyte tasaisesti hapankorppupohjan päälle.

Anna kakun hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.


kylmäsavulohi juustokakku, suolainen juustokakku ohje

Koristele kakku juuri ennen tarjoilua. 

* * * * *

ps: Kakku sai hyväksyviä kommentteja, mutta ehkäpä pohja olisi voinut olla kuitenkin hiukan kosteampi. Kannattaa siis tarkistaa ja lisätä tarvittaessa nestettä. Tämä nyt oli ensimmäinen suolainen kakkukokeiluni, joten en osannut arvioida nesteen määrää oikein. Itse tykkäsin kuitenkin tuosta pohjasta tuollaisena, mutta johtunee siitä, että tykkään rapeista hapankorpuista. Ehkäpä sitruunamehu olisi voinut tehdä pohjaan kivan säväyksen, mutta sitähän voin kokeilla sitten seuraavalla kerralla. 
Kakku maistui ja sehän on tärkeintä. Voitte olla varmoja, että näitä tehdään vielä jatkossakin ... 

maanantai 2. toukokuuta 2016

Lusikkaleivät n. 60 kpl




Lusikkaleipiäkään en ollut tehnyt koskaan aiemmin, joten haasteita otin itselleni jonkin verran meidän syntymäpäiväjuhlien vuoksi. Jotkut olivat sanoneet lusikkaleivistä, että ne ovat helppoja tehdä ... Toiset taas olleet toista mieltä. No joo, olihan niissä pientä askartelua ...

400 g voita
3 dl sokeria
4 tl vaniljasokeria
9 dl vehnäjauhoja
2 tl ruokasoodaa

Väliin täytteeksi: 200 g vadelmamarmeladia

Pinnalle: hienoa sokeria

Sulata voi ja anna sen kiehahtaa teräskattilassa.
Sekoita ja kiehauta voisulaa pienellä lämmöllä 10 - 15 min. Sekoita välillä, älä polta sitä.
Kun väri alkaa punertua, niin nosta kattila levyltä ja lisää joukkoon sokerit voisulan päälle.
Sekoita. Anna jäähtyä haaleaksi.
Yhdistä jauhot sekä sooda ja lisää seos siivilän läpi voisokeriseokseen. Sekoita taikina.

Ota taikinaa teelusikkaan ja painele se tasaiseksi. Irrota pikkuleivän puolikas lusikasta ja aseta leivinpaperin päälle pellille noin 1 cm:n välein KUPERA puoli ylöspäin. Paras on pesältään syvä lusikka.

Paista uunin keski-/yläosassa vaaleanruskeiksi noin 175 asteessa, 10 - 12 min.

Levitä jäähtyneiden pikkuleipien tasaiselle pinnalle marmeladia. Paina puolikkaat vastakkain ja lopuksi kierrittele hienossa sokerissa.


Huom. Lusikan koko vaikuttaa siihen, kuinka monta valmista lusikkaleipää saat tällä ohjeella.

* * * * * * * * * * * * * 

Pohdiskelin, miten lusikkaleivät mahtavat säilyä ja miten ne oikeaoppisesti kuuluisi säilyttää. Päätin sitten leipoa lusikkaleivät aivan viimeiseksi illalla. Onneksi minulla oli siinä vaiheessa apulainen, sillä se olikin aika hidasta touhua. Niin herkullisia niistä tuli, että meillä olikin täysi työ pitää komentoa yllä, kun keittiössä kävi joku pikkuleipävaras :D :D 

Internetin ihmeellisestä maailmasta sitten löytyi tieto, että lusikkaleivät voi pakastaa. Pakkasin 130-vuotissynttärijuhlista ylijääneet lusikkaleivät kannelliseen rasiaan ja laitoin kerrosten väliin leivinpaperia. Kätevää ... eikä muuten tullut naposteltuakaan ylimääräistä, kun pakastettiin! Sulavat suht nopeasti ja riittää, kun otat huoneenlämpöön noin tuntia ennen tarjoilua. 

lusikkaleivät ohje

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Pumpulikakku



4 kananmunaa
2 kahvikup. perunajauhoja
2 kahvikup. sokeria
150 g  voita
2 rkl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Kananmunat, perunajauhot ja sokeri vatkataan vaahdoksi
Voisula lisätään vaahdon joukkoon kiehuvana.
Vehnäjauhoihin lisätään leivinjauhe sekä vaniljasokeri ja seos lisätään viimeisenä taikinaan.

Taikina kaadetaan hyvin voideltuun vuokaan ja kakku paistetaan kypsäksi n.170 asteessa, n. 1 tunti.


Koska minulla ei ollut tähänkään kakkuun kelloaikoja siinä äidin leivontavihossa, niin avasin luukun jossain noin 45 minuutin kohdalla ja sitten se lysähtäminen tapahtui. Tässä on nimittäin sellainen kakku, että sen paistamisen kanssa saa olla tarkkana. Eikä muuten sitten ollut ensimmäinen kerta, kun tätä kakkua valmistin. Siitä vaan on miljoona vuotta aikaa, kun viimeksi olen kuivakakkuja leiponut. Kun muksut olivat pieniä, niin kakkuja tuli leivottua kaiken aikaa ja silloin pumpulikakut onnistuivat -joskus "liiankin hyvin" eli vatkasin niin hyvin vaahdon, että valmis kakku mureni käsiin.
Näitäkin kakkuja vatkasin tosi pitkään ja ne nousivat tosi kauniisti, mutta kun ... menin aukaisemaan sen uunin luukun liian aikaisin, niin kakuthan lysähtivät pikkaisen. Nyt sitten tätä kirjoittaessani päätin katsoa oman keittokirjani välissä olevaa ns. omaa pumpulikakun ohjettani, jonka mukaan olen aiemmin kakun tehnyt ja sieltäpä löytyikin kelloaika: noin tunti. Hyvä minä :) Mutta eikös se niin ole, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan?


Onneksi tomusokerilla pystyy tekemään taikoja ja kakku oli "lähes" pelastettu.
Ja makuhan se näissä kakuissa on se tärkein asia ...

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Piimäkakku


piimäkakku ohje

3 dl piimää
1 1/2 tl soodaa
2 dl sokeria
2 dl siirappia (käytin 1dl vaaleaa, 1 dl tummaa siirappia)
1 tl neilikkaa
3 dl rusinoita
200 g sulatettua voita
6 dl vehnäjauhoja

Kaikki aineet sekoitetaan keskenään.
Kakku paistetaan kypsäksi.


Tämä ohje löytyi äidin kouluaikaisesta vihosta, joten tämä kuuluu nyt niihin ohjeisiin, joihin paistoaikoja ei ole merkitty. Siinä sitten paistoa vahtiessani unohdin kokonaan katsoa, mikä se lopullinen paistoaika lopulta olikaan. Paistoin kakut 175 asteessa. 

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Lohikierteet



helppoa ja hyvää, lohikierteet ohje, herkullinen ohje


400 g voita
9 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 pss pizzajuustoraastetta
2 dl kylmää vettä

Jauhot nypitään pehmeään voihin ja joukkoon sekoitetaan juustoraaste sekä kylmä vesi. Taikina sekoitetaan tasaiseksi ja taikina laitetaan jääkaappiin puolen tunnin ajaksi.


Valmista täyte: 

1 rasia Viola-yrttituorejuustoa (tai tillituorejuustoa)
1 rasia Viola-maustamatonta tuorejuustoa
maun mukaan pippuria myllystä
puolikas ruukku tilliä silputtuna (kuivattu tilli käy myös)
300 g lohifilettä


Sekoita ainekset keskenään.
Kauli taikinasta kaksi uunipellin kokoista levyä ja levitä täyte levyille.
Kääri levyt rulliksi ja leikkaa ne paloiksi.


Nosta palat muffinsivuokiin ja voitele kananmunalla.
Paista kierteet uunin keskitasolla 200 asteessa noin 20 - 25 min.